Minä

Mummollani on tapana hahmottaa ympäröivää maailmaa kysymällä itseltään (tai toisilta) mitä joku asia tai esine ei ole. Siis jos pöydällä on vaikkapa pussillinen pähkinöitä, hän ottaa pussin käteensä ja kysyy pohdiskelevasti ”Mikä se tämä ei ou?”, kirjakielellä: ”Mikä tämä ei ole?”.  Kysymys kuulostaa nurinkuriselta, mutta sen asettelussa piilee myös syvä logiikka; rajataan pois asiat jotka varmasti tiedetään olevan muuta kuin tämä uusi kohde ja jäljelle jää todennäköisin vastaus. Peruskauraa matematiikan tunneilta.

Kysymyksen asettelun alkukantaisesta viisaudesta huolimatta mummoni ei tiedosta kysyvänsä kysymystä käänteisessä muodossa. Tämän huomaa siitä, kun äitini vastaa mummon kysymykseen näsäviisastellen ”Noh, se ei ole kahvinkeitin” johon mummoni tuhahtaa ”minä kysyin mikä tämä on!”. Käänteisen kysymyksen tiedostamattomuus viittaa siihen että asettelu voi olla vakiintunut kieleen jo mummoni synnyinseudulla Pohjois-Karjalassa, mutta mitään yleistystä en tästä ala vetämään. Voihan olla että vanhan kansan viisaus, tiedostettu tai tiedostamaton on yleismaailmallista, universaalia.

Joka tapauksessa nyt määritän itseni kertomalla mitä en ole, ja toivon että jäljelle jää vastaus siitä mitä olen, mistä olen kiinnostunut, ja lopulta mistä kirjoitan blogissani.

Mitä en ole:

  • Minä en ole opiskellut tietotekniikkaa.
  • Minulla ei ollut omaa tietokonetta ennen vuotta 2004 jolloin opiskelujen takia tietokoneen hankinta oli välttämätön paha (kermanvärinen pöytä-pc, jossa oli Windows 2000).
  • Minä en ole pelannut lapsuudessa tai nuoruudessa tietokone- tai videopelejä lukuunottamatta yhtä hävittyä Super Mario -erää vuonna 1998 ystäväni syntymäpäivillä.
  • Minä en ole opiskellut musiikillista- tai audiovisuaalista alaa.
  • En ole hyvä englannissa – ehkä nykyään parempi, mutta peruskouluaikana pohjattoman huono.

Mainittakoon vielä muutama vähemmän oleellinen:

  • En osaa puhaltaa purkkapalloa
  • En osaa viheltää tai vislata
  • En osaa sylkäistä pitkälle – tiedättehän kun aikoinaan koulun pihalla kilpailtiin kuka klimppaa pisimmäin kaaren
  • En ole koskaan polttanut ensimmäistäkään tupakkaa

Vastaukseksi jää määritys mitä olen:

Olen nainen, tytär, pikkusisko, vaimo, miniä, naapuri, yrittäjä, entinen kilpaurheilija, taiteilija, muusikko, pianisti, kuvittaja, graafikko ja kannatan vasemmistoliittoa.

Kun olin onnistunut 19 vuotta välttelemään taidokkaasti kaikkea tietotekniikkaan liittyvää ja keskittymään piirtelemiseen ja pianon soitteluun kilpaurheilun vastapainona, tuli aika hakea opiskelupaikkaa. Luontaisesti hain viestinnän koulutusohjelmaan graafisen suunnittelun alalle, joka tuntui ikään kuin jatkumolta vanhalle kuvisluokkalaiselle, olihan graafikon työ luultavimmin piirtelyä ja kuvittamista.

Järkytys oli suuri kun näin uuden opinahjoni jokaisen luokkahuoneen olevan täynnä tietokoneita. Luokkia kutsuttiin joko nimellä ”pc-luokka” tai ”macci-luokka”. Graafikot työskentelivät macci-luokissa, verkkoviestijät (ne jotka tekevät nettisivuja) pc-luokissa.

Päässäni jyskytti kaksi kysymystä:

  1. Miten selviäisin tästä 4 vuotta kestävästä koulusta läpi olemattomilla atk- ja englanninkielentaidoillani?
  2. Jos jollain onnenkantamoisella selviäisin, miten pystyisin työllistämään itseni koulun jälkeen?

Oikeat vastaukset:

  1. Hyvin.
  2. Niin hyvin kuin graafikko voi tässä taloustilanteessa työllistyä.

Tottakai koulun alku oli kuin painajaisesta. Esimerkkinä ensimmäisessä jaksossa ollut kurssi ”Tietotekniikan perusteet”. Siis se kurssi jossa opetellaan luomaan työpöydälle kansio ja tallentamaan kansioon tiedosto. Olin ainoa luokallani joka ei päässyt tätä koetta läpi. Kukaan ei voinut käsittää miten kokeen reputtaminen saattoi olla edes mahdollista. Läpäisin sen kuitenkin uusinnassa ja sain arvosanaksi ykkösen (arvosteluasteikko: 0 pistettä = hylätty, 5 pistettä = paras tulos).

Graafikon koulutus tuona aikana (v. 2004-2008) keskittyi pääasiassa painotuotteiden suunnitteluun (esitteet, käyntikortit, kirjat, lehdet, pakkaukset). Koulussa opetettiin miten taitetaan hyvin luettavaa tekstiä vaikkapa aikakauslehteen, tai miten tehdä dynaamisen tyylikäs logo joka sopisi täydellisesti asiakkaan liikeideaan.

Pähkinän kuoressa graafisen suunnittelun alalta valmistui 2000-luvun lopulla reipas joukko painotuotteiden suunnitteluun koulutettuja graafikoita tuiki tietämättöminä siitä minkälaisen inflaation painoala tulee kärsimään muutaman vuoden sisällä heidän valmistumisestaan. 2010-luku pyörähti käyntiin. Uutiset, lehdet ja kirjat ovat digitaalisessa muodossa ja niitä luetaan tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen kautta. Nyt tarvitaankin niitä, jotka opiskelivat siellä pc-luokassa. Verkkoviestinnän opiskelijoita. Niitä, jotka osaavat tehdä nettisivuja. Eikä ainoastaan nettisivuja; tarvitaan digitaaliajan taitureita jotka hallitsevat kaiken: äänentuottamisen, kuvan- ja videon editoinnin, sekä kaikenlaisen koodauksen.

Syntymästäni asti olen ollut taiteilija: soitan, laulan, kuvitan. Vaikka kävin jokseenkin kuolevan alan koulutuksen, en koe tuota aikaa hukkaan heitetyksi. Matkaani tarttui sieltä jotain muuta: kiinnostus siihen mitä kaikkea kaunista voi tietokoneella tehdä.

Tässä blogissa kirjoitan havointojani eri tietokonelaitteista ja -ohjelmista jotka liittyvät kuvan, videon, äänen ja 3d-mallien suunnitteluun.

3 thoughts on “Minä

  1. I enjoyed finding and watching the youtube video of the TG620. I loved the music that you used for the video and was wondering if you could tell me who it is by and what it is called? I apologise for contacting in English. My language skills are lacking. Thanks and best wishes, Nigel🙂
    PS I have a number of wordpress photo blogs that might be of interest to you

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s