Blender + PhotoShop – joulukortti.gif

Tein eilen Blenderillä sähköisen yritys-joulukortin, joka siis menee Mainostuli -yritykseni asiakkaille. Olisin voinut tehdä jouluisen 3d-kuvan ja laittaa sen vaikka jpg:nä sähköpostitse. Halusin kuitenkin, että kuvassa on pientä liikettä. Ongelmaksi tässä kohtaa tuli se etten halua laittaa ihmisille raskaita videotiedostoja tai linkkejä klikkailtavaksi. Halusin että kortti avautuu ja näkyy automaattisesti kuin sähköpostiin upotettu kuva. Tahdoin että se näkyy kenelle tahansa ja pyörii ilman erinäisiä klikkauksia ja videomoottoreita. Ja vielä kaiken lisäksi videon/kuvan pitäisi pyöriä luuppina eli jatkuvana toistona.

Ainoa tiedosto-formaatti, joka tuli mieleeni oli gif. Gifiä käytettään pienimuotoisiin animaatioihin (esimerkiksi nauravat hymiöt sähköposteissa ja keskustelupalstoilla). Gifin etuna on myös se että se toimii hyvin erilaisissa nettiselaimissa (ainakin oman Macini firefoxissa, cromessa, safarissa ja explorerissa). Huono puoli gif-tiedostossa on että sen värimäärä on paljon rajoittuneempi kuin perus valokuvan, videon tai animaation. Alla esimerkki alkuperäisestä jpg-kuvasta ja gifiksi muutetusta kuvasta. Tein Gif-kuvan suurimmalla mahdollisella värien määrällä, mitä formaatissa voi käyttää eli 256 värillä. Tästä huolimatta ero alkuperäisen kuvan ja gifin välillä on huomattava.

Vasemmalla alkuperäinen jpg-kuva. Oikealla gif-kuva.

Vasemmalla alkuperäinen jpg-kuva. Oikealla gif-kuva.

Halusin kuitenkin kokeilla, kuinka hyvään animaatiolaatuun pääsisin gifillä. Olen huomannut että PhotoShoppini (malli Cs5) avaa mainiosti myös videotiedostoja. Kokeilin ensin tavallisella videon pätkällä pystynkö muuttamaan sen photoshopissa gif-animaatioksi, ja kyllä pystyin. Tosin video piti ensin muuttaa fyysisesti pienempään kokoon, esim. 300×100 px ja videon väritys muuttui tietenkin huonommaksi kuin alkuperäisessä. Mutta viis siitä, videon pystyi muuttamaan gifiksi! Eipä muuta kuin joulukortin tekoon!

Tein Blenderillä yksinkertaisen siistin mallinnuksen joulupalloista. Väritys on otettu juhlavasti glögistä ja shampanjasta, eli joulusta ja uudesta vuodesta. Taustana käytin viime talvena ottamaani valokuvaa jossa sumensin kimaltelevat jääpuikot epätarkoiksi valopalloiksi.

Taustavalokuva on levitetty suuremman pallon sisäpintaan. Tämän suuren pallon sisällä on siis nämä joulupallot, kamera, valot ja muut… Jos olisin laittanut ainoastaan pallojen taakse 2-ulotteisen taustakuvan, pallot eivät katsojan puolelta heijastelisi valokuvaa. Nyt ne heijastelevat sitä joka puolelta. Tätä on vaikea selittää joten alla lyhyt video tästä:

Tein tekstit palloihin tekemällä pallojen etuosan alueesta uv-kartan, ja lisäämällä alueille photoshopissa tekemäni tekstit ja Mainostuli-logon kuvatekstuurina. Lisäsin tekstuuriin hieman pullotusta niin, että tekstit kohoavat pallojen pinnasta ja valot ja varjot näkyvät tekstuurissa. En tässä vaiheessa käy tarkemmin uv-karttoja ja tekstuureja kun ne tarvitsevat ihan oman artikkelinsa.

Tässä jpg-kuva joulukortista:

Mainostulen yritysjoulukortti jpg:nä

Mainostulen yritysjoulukortti jpg:nä

Animoin Blenderissä pallot hieman liikkumaan ja tein siitä videotiedoston. Tämän jälkeen vein videon PhotoShoppiin ja hieman pienennettyäni videon kokoa, sain tehtyä siitä Gif-animaation, joka on tässä:

Mainostulen yritysjoulukortti gif-animaationa.

Mainostulen yritysjoulukortti gif-animaationa.

Mietin vielä upotanko jouluntoivotussähköposteihin jpg:n vai gif:n, mutta eiköhän molemmat ole ihan mukavia🙂

2 thoughts on “Blender + PhotoShop – joulukortti.gif

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s