Tehdään biisi, osa 3 – soinnut

Olen huomannut, että itselläni kappaleen tekeminen perustuu sointuihin. Kun soitan koskettimia muistan kaikki perussoinnut ja suuren osan vaikeampiakin. Löydän soinnut koskettimista yhtä helposti, kuin pakin ja vaihteet autoa ajaessa. Jollain lailla kädet muistavat. Olen soittanut koskettimia varmaankin neljävuotiaasta saakka, eli pimputtelua on kertynyt yli 20 vuotta. Aika huonosti siis menisi, jos mitään ei olisi tuona aikana tarttunut muistiin.

Kuten sanoin, omalla kohdallani kappaleen tekeminen perustuu sointuihin. Kehitän kappaleen rakenteen, tunnelman ja osien väliset jänniteet erilaisilla sointuyhdistelmillä. Se sointu mihin vaikkapa säkeistö päättyy antaa paikan uudelle soinnulle jolla silta tai kertosäe alkaa.

Monissa pop- ja rock-kappaleissa on soitettu melodinen kuvio, josta kappaleen tunnistaa heti. Esimerkkinä Nightwishin Nemo, Deep Purplen Child in Time tai Iron Maidenin Fear of the Dark. Tuo melodinen kuvio usein mukailee taustalla olevan soinnun säveliä. Eli kun sanoin kappaleen tekemisen perustuvan sointuihin, tarkoitan että myös riffit, bassokuviot, laulumelodiat ja soolot perustuvat sointuihin. Tietenkään en tällä tarkoita, että kuvio tai laulumelodia koostuisi vain ja ainoastaan niistä sävelistä jotka ovat taustalla olevassa soinnussa. Tarkoitan tällä että melodia kulkee usein näiden soinnuissa olevien sävelten kautta, ja vieläpä usein alkaa ja loppuu johonkin soinnussa olevaan säveleen. Soitin esimerkin kappaleesta Nemo. Sointuina on Cm, Eb ja B (Bb). Kun katsoo tarkasti, huomaa että oikean käden melodia mukailee vasemman käden sointujen säveliä.

Teen kappaleet improvisoimalla sointuja. Sen sijaan että painan soinnun sävelet kerralla yhtaikaa alas, painelenkin säveliä eriaikaan, erilaisissa järjestyksissä muodostaen toistuvia kuvioita ja erilaisia tahdistuksia. Kun käytän molempia käsiä, pystyn käyttämään koko koskettimiston skaalaa ja kehittelemään samalla sointua mukailevia kuvioita oikealla kädellä. Opin tämän improvisointitekniikan pienenä tyttönä eräältä kanttori-urkuri -perhetuttavaltamme. Tekniikka on käytössä edelleen. Vaikka osaan soittaa vain koskettimia uskon, että tekniikkaa voi yhtälailla hyödyntää kitaransoitossakin. Tein esimerkkivideon improvisoinnista soinnuilla Cm, Ab, Fm ja Gm. Huom, soitin tämän täysin suunnittelematta mitään kuvioita etukäteen. Kuviot syntyivät yksinkertaisesti lennossa mukailemalla sointuja ja tekemällä sointujen sävelten kautta kulkevia skaaloja.

H- vai B-sointu?
Olen tottunut soittamaan suomalaisia kappaleita laulukirjoista, ja yleinen sointu on H ja tietenkin myös Hm, H7 jne. Kun soittaa midikoskettimilla sointuja GarageBandin tai Logicin kautta, niin ohjelma tunnistaa soinnut alareunan digitaalitaulussa. Ihmettelin kovasti miksi taulu näytti aina H-soinnun kohdalla B:tä tai H7 kohdalla B7:aa. Ajattelin, että H-sointu on muutettu B-soinnuksi. Vasta toissa päivänä sain selville, että näin ei ole asian laita. Kyseessä on sama sointu, mutta sitä kutsutaan H-soinnuksi Saksassa ja Skandinaviassa. Muualla sointu on B. Huomioitava on että Saksassa ja skandinaviassa B-sointu on yhtä kuin muissa maissa A# tai Bb. Eli tiivistettynä:
meidän H = muiden B (pianolla nuotit H + D# + F#)
meidän B = muiden A# / Bb (pianolla nuotit #A + D + F)

Näin ollen pitänee aina ennen soittamista vilkaista, missä päin maailmaa laulukirja on tehty. Jos se on tehty USAssa B-sointu tarkoittaa nuotteja H + D# + F#. Jos kirja on tehty Saksassa B-sointu tarkoittaa nuotteja #A + D + F. Viimein selvisi miksi jotkut biisit ovat tuottaneet minulle aina vaikeuksia sointujen osalta🙂

Mitä vain neljällä soinnulla?
Jos hittibiisin reseptiä etsit, niin yksi vaihtoehto on neljän soinnun kombinaatio, jota käytetään erityisesti pop-kappaleissa. Australialainen huumoriyhtye The Axis of Awesome on tehnyt parodiaa hiteistä jotka on tehty tällä neljän soinnun yhdistelmällä. Ilveilyn kohteeksi on ”päässyt” muun muassa U2, Lady Gaga, Elton John, Toto, Bon Jovi, Bob Marley ja Beatles.

Jokainen muusikko tietää, että saman kappaleen voi soittaa miltä tahansa korkeudelta, kunhan sointujen välinen suhde toisiinsa säilyy samana. Eli edellisten pop-kappaleiden maagiset neljä sointua ovat:
D, A, Hm (Bm), G
tai
C, G, Am, F
tai
A, E, F#m, D
tai
E, H (B), C#m, A
tai…

Samankaltaisia paljon käytettyjä sointukombinaatioita on toki muitakin.

Mitä hyötyä on siitä, että huomaa ja tiedostaa tällaiset pop-kappaleiden sointujoukot? Ainakin niitä voi hyödyntää omassa tuotannossa. Niitä voi myös tietoisesti vältellä tai muokata niistä omanlaiset. Onneksi musiikkia on soittolistojen ulkopuolellakin. Jo Youtube on täynnä teoksia, joista löytää mitä mielenkiintoisimpia ratkaisuja yhdistellä sointuja ja säveliä.

Pohdiskelen musisointia lähinnä pop- ja rock-musiikin näkökulmasta, mutta monipuolisempia tekniikoita voi löytää vaikkapa jazz-musiikista, jossa on jo ihan omanlaisensa soinnut ja skaalat. Mainiota opetusvideoita löytää youtubesta esimerkiksi haulla ”jazz piano tutorial”.

Tässä oli minun tyylini tehdä kappaleita. Muodostamalla sointujoukkoja ja improvisoimalla niitä koskettimien ääressä. Hyvässä lykyssä bongaan soiton keskeltä mukavan kuvion riffiksi tai laulumelodiaksi, ja alan kehittelemään kuviota tietoisesti eteen päin🙂

Linkkejä:
soinnuista wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sointu
pianosoinnut: http://pokis.net/piano/
kitarasoinnut: http://www.kitarasoinnut.net/fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s